Tänään on jälleen oikea kesäpäivä, sillä aurinko paistaa, mehiläiset kirmaavat ja linnut laulavat. On ihanaa nauttia kesän annista ja vielä kun pääsisi jonnekin rannalle, niin tämä päivä olisi täydellinen, mutta vähempään on nyt vain tyydyttävä. Mutta on se kyllä ihmeellistä, miten kieli muuttuu, kun aurinko alkaa paistaa ja jotenkin koko elämä tuntuu saavan ikäänkuin siivet selkäänsä. Ja kun viime viikolla oli kylmää, niin tuntui, että se olisi jähmetyttänyt elämän niin, ettei oikein mikään onnistunut.
Mutta nyt haluan kertoa teille sellaisen pienen asian, että kolmas kirjani tai oikeammin kolmas kanavoitu kirjani Negatiiviset olennot saapui tällä viikolla ovelleni eli nyt se vihdoin tuli painosta ulos. Ja ette usko minkälainen ongelmien vyyhti liittyi tuon kirjan julkaisemiseen, sillä se ei ollut enää normaalin tuntuista, että noin moni asia yhtäkkiä muuttui niin vaikeaksi. Mutta kun tietää tuon kirjan sisällön eli sen tiedon, että negatiiviset olennot ovat vain harhaa ja ettei niitä siis oikeasti ole olemassa ja että negatiiviset olennot voi muuttaa milloin tahansa niiden alkuperäiseen Rakkauden olomuotoon, niin silloin voi ymmärtää syyn, että miksi negatiiviset olennot eivät halunneet tuon kirjan tulevan kaiken kansan luettavaksi, sillä onhan niin, että kun ihminen on tuon kirjan lukenut, niin moni negatiivinen olento lakkaa olemasta olemassa ja tavallaan häviää kokonaan pois. Joten ne tavallaan kuolevat tuon kirjan lukemisen kautta. Joten ei ihme, että negatiiviset olennot yrittivät sabotoida kaikin tavoin tuon kirjan julkaisemista. No nyt tuo kirja on onnellisesti saapunut painosta ja edelleen jännityksellä odotan niitä vastoinkäymisiä, joita sen jakelussa ihmisille vielä tulee. No ensimmäinen vastoinkäyminen tuli jo tiistaina, kun oli tarkoitus viedä ennakkotilatut kirjat postitettavaksi. Auto hajosi. No eilen sain onneksi lainaksi toisen auton ja sain kirjat menemään eteenpäin.
Vielä on yksi asia, josta haluan nyt kirjoittaa ja se on se asia, että olen nyt saanut maalatuksi tulevan elämänohje korttipakan kannen. Ja se ei ole yhtään sellainen kuin alunperin suunnittelin. No koskaan ei kannata etukäteen mitään suunnitella kun on henkisistä asioista kyse, sillä emmehän me tiedä mitä rajantakaa kulloinkin halutaan meille annettavan. No joka tapauksessa kanteen tuli sellainen nuorehkon oloinen henkilö, joka sädehtii iloa tai jotain piristävää, en osaa sanoa. Ja minä olin ajatellut, että kanteen tulee jokin vanha henkinen opas, jotenkin arvovaltaisen oloisena. No tämä onkin paljon parempi kuin oma ajatelmani.
No nyt on taasen jo aika lopetella. Pyrin jatkossa kirjoittamaan tänne noin kerran viikossa, joten ihan joka päivä ei ehkä kannata blogiini tulla uusia kirjoituksia etsimään, mutta jatkossa kirjoittaessani blogiin pyrin myös kanavoimaan joka kerta jonkin viestin tai elämänohjeen teille kaikille luettavaksi, joten siinä mielessä kannattaa käydä noin kerran viikossa blogiani tarkastelemassa.
Mutta nyt tosiaan perhe jo vaatii huomiotani, joten kirjoittelemisiin ja näkemisiin.
Rakkaudella Karmen Shi Englan
torstai 25. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti